Klikkaa tätä nähdäksesi kaikki kuvat!

 

RIESE & MÜLLER

 

Riese & Mülleristä

Kaikki alkoi kahdesta insinööristä, hyvästä ideasta ja autotallista. Mutta ei Kaliforniassa vaan Hessen eteläpuolella. Darmstadtissa, tarkalleen ottaen. Vanhempien pihalla. Heti kun yhtiö oli perustettu, se voitti vuoden 1993 innovaatiopalkinnon ja siitä on kasvanut kansainvälisesti tunnustettu ensiluokkaisten sähköpyörien, sähköavusteisten tavarapyörien ja taittopyörien valmistaja. Kuten ennenkin, Riese & Müller valmistaa huomisen innovatiivisimpia pyöriä entisajan intohimolla – Münthalissa, vanhan autotallin lähellä.

 

Riese & Müllerin filosofia

Kaksi sanaa kiteyttävät Riese & Müllerin koko filosofian: syntynyt vakaumuksesta. Intohimo pyöriin ja innovaatioihin, samoin kuin perfektionistinen lähestymistapa, määrittävät työtämme. Tuloksena syntyvät tuotteet ovat korkealaatuisia sähköpyöriä, sähkoavusteisia kuljetuspyöriä ja taittopyöriä. Ne on mietitty viimeistä yksityiskohtaa myöten, niissä on käytetty uusinta teknologiaa ja edistyksellistä designia. Toisin sanoen, todellista saksalaista insinööritaitoa. Jokainen malli edustaa täydellistä ratkaisua tarkasti määriteltyyn tarkoitukseen. Vain täten pyörämme tarjoavat parhaat lähtökohdat mahtavaan ajokokemukseen. Loppujen lopuksi sinun tyytyväisyytesi on suurin kannustimemme.

 

RIESE & MÜLLER Tavarapyörät ja Pitkäperäpyörät

Perhepyörien tuoeryhmässä Riese & Müllerillä on nelja eri mallia ja useampia kokoja.

  • Tavarapyörä Packster, koot 40 cm, 60 cm ja 80 cm.
  • Tavarapyörä Load, koot 60 cm ja 75cm.
  • Pitkäperäpyörä Multicharger
  • Pitkäperäpyörä Multicharger Mixte

 

Riese & Müller Tavarapyörät

Riese & Müller Packster

Riese & Müller Load

Riese & Müller Pitkäperäpyörät

Riese & Müller Multicharger

Riese & Müller Multicharger Mixte

 

 

1. Laatikkopyörä Riese & Müller Packster

 

 

Packster 40, kompakti – tilava - säädettävä

Pieni runko – suuret ideat

Packster 40 tarjoaa enemmän kuin lupaa: 2,23-metrisenä se on vain hiukan pitempi kuin tavallinen pyörä, huolimatta sen suuresta tavaratilasta. Tästä seuraa kolme asiaa: se on helppo varastoida, painaa alle 30 kg ja se on yllättävän ketterä. Packster 40 on äärimmäisen käytännöllinen, siinä on valinnainen lastenistuin, jonka voi helposti taittaa kokoon laatikon jalkatilaan, mikä luo hetkessä suuren tavaratilan. Packster on kompakti mutta samalla jättimäinen arkipäivän sankari.

Colors

Light Grey

Racing Red

Models

Packster 40 Touring

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 4769,=

Packster 40 Touring HS 45 km

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 5419,=

Packster 40 Vario

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 5419,=

Packster 40 Vario HS 45 KM

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 6069,=

 

Packster 60, poikkeuksellisen tilava – hämmästyttävän muunneltava

Kaksipyöräinen – koko perheen onni.

Isoveljen ja pikkuveljen välissä, Packster 60 on sähköpyöräperheen keskimmäinen. On pieni ihme, että se on myös täydellinen perhepyörä: sen tavaratilassa on tilaa kahdelle lapselle, jotka voivat nauttia ajelusta tuulelta ja sateelta suojassa valinnaisen suojuksen alla. Satulan ja ohjaustangon pikasäädön ansiosta Packster 60:n voi säätää melkein minkä kokoiselle ihmiselle tahansa. Vanhemmat voivat yhdistää työn ja perheen ilot – kaikkien riemuksi.

Colors

Light Grey

Urban Grey Metallic

Models

Packster 60 Touring

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 5099,=

Packster 60 Touring HS 45 km

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 5749,=

Packster 60 Vario

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 5639,=

Packster 60 Vario HS 45 KM

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 6289,=

 

Packster 80, raskaan sarjan tavarapyörä

Vie tavarasi perille ja saat vapauden takaisin.

Joskus tarvitset jonkun, joka auttaa sinua ja kuljettaa kaikki tavarasi pois. Packster 80 tekee juuri tämän. 80 cm:n tavaratilan ansiosta voit kuljettaa melkein mitä vain. Oli se sitten useampi pullokori tai erilaisia työkaluja. Pyörän käsittely on niin helppoa, että kevyempikin ajaja voi kuljettaa raskaita lasteja vaivatta. Tämän huomaa erityisesti kaupunkiliikenteessä, missä pieni kääntösäde ja suuri vakaus tuovat Packster 80:n edut esille.

Colors

Light Grey

Models

Packster 80 Touring

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 5209,=

Packster 80 Touring HS 45 km

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Shimano Deore 10 ketjuvaihde

€ 5859,=

Packster 80 Vario

Bosch Performance CX, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 5749,=

Packster 80 Vario HS 45 KM

Bosch Performance Speed HS, 500W powerpack, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, hihnaveto

€ 6339,=

 

Packster lisävarusteet

Bosch Cobi Smartphone Hub

€ 108,90

Dual Battery 1000W

€ 975,90

Carrier

€ 140,90

Comfort Kit

€ 0,00

Packster 40 Box

€ 162,90

Packster 40 Box with Tarpaulin

€ 259,90

Packster 40 Carry System

€ 216,90

Packster 40 Carry System with Tarpaulin

€ 314,90

Packster 40 Carrry System with Child Cover

€ 433,90

Packster 40 Glove Compartment Lockable

€ 97,90

Packster 40 Single Child Seat

€ 162,90

Packster 60/80 Boards

€ 108,90

Packster 60/80 Box

€ 270,90

Packster 60/80 Box with Tarpaulin

€ 379,90

Packster 60/80 Box with Child Cover

€ 650,90

Packster 60/80 Two rear child seats

€ 216,90

Additional chain lock 130cm incl bag

€ 54,90

 

 

2. Tavarapyörä Riese & Müller Load

 

 

Load 60, lastattava – kestävä – joustava (ohjausteknologia)

Todella kestävä. Täyteen ladattava. Ja 100-prosenttisen rakastettava.

Vallankumous alkaa kaupungin täysiltä kaduilta, jotka vilisevät työmatkalaisia. Täysjousituksen ansiosta ajat turvallisesti ja mukavasti ohi pitkien jonojen Load 60 sähköpyörällä. Ensi hetkestä lähtien yllätyt sen urheilullisuudesta, kaikista tavaroistasi huolimatta. Arkielämän haasteet, kuten pullokorien kuljettaminen grillipaikalle mäen päälle, eivät ole enää mikään ongelma. Ajajan vaihto on myös lasten leikkiä, koska ohjaustangon ja satulan voi säätää melkein mille tahansa korkeudelle. Voimme vain sanoa: rakas auto, nauti olostasi autotallissa.

Colors

Coal Dark Grey Matt

Sunset dark Red

Tundra Light Grey Matt

White

Models

Load 60 Touring

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Shimano Deore XT 11 ketjuvaihde

€ 6509,=

Load 60 Touring HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Shimano Deore XT 11 ketjuvaihde

€ 7159,=

Load 60 Vario

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto

€ 6829,=

Load 60 Vario HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto

€ 7479,=

Load 60 Rohloff

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Rohloff E14 napavaihde, Hinaveto

€ 8129,=

Load 60 Rohloff HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Rohloff E14 napavaihde, Hinaveto

€ 8779,=

 

Load 75, isojen tavaroiden vaivaton kuljetus (ohjausteknologia)

Valmiina valloittamaan maailman. Ja panemaan sen pakettiin.

Jos sinulla on suuria suunnitelmia, sinun ei pitäisi vaivata itseäsi turhanpäiväisillä asioilla: mahtuuko vesipullokori ison kassin viereen? Voinko kuljettaa kaikki kolme lasta samaan aikaan turvallisesti? Pääsenkö alas tuota jyrkkää soratietä näin ison lastin kanssa? Load 75:n kanssa vastaus on melkein aina: ei hätää! vain 6 % enemmän ulkopituutta antaa Load 75:lle 50 % isomman tavaratilan, jossa on tilaa käsittämättömälle määrälle tavaraa. Siinä on nyt myös tilava jalkatila, jota voi käyttää tavaratilana pienille tavaroille. Load 75 on silti yhtä ketterä käsiteltävä kuin sen pikkuveli. Ja ihan yhtä hauska!

Colors

Coal Dark Grey Matt

White

Models

Load 75 Touring

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Shimano Deore XT 11 ketjuvaihde

€ 6719,=

Load 75 Touring HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Shimano Deore XT 11 ketjuvaihde

€ 7369,=

Load 60 Vario

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto

€ 6829,=

Load 75 Vario

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto

€ 7049,=

Load 75 Vario HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto

€ 7669,=

Load 75 Rohloff

Bosch Cargo Line, 500W powerpack, Intuvia, Rohloff E14 napavaihde, Hihnaveto

€ 8349,=

Load 75 Rohloff HS 45 km

Bosch Cargo Speed, 500W powerpack, Intuvia, Rohloff E14 napavaihde, Hihnaveto

€ 8999,=

 

Packster lisävarusteet

Bosch Cobi Smartphone Hub

€ 108,90

Dual Battery 1000W

€ 975,90

GX option – Fat tire all-terrain, flat pedals

€ 54,90

Carrier

€ 140,90

Load 60 Low side walls

€ 86,90

Load 60 Low side walls with child cover

€ 357,90

Load 60 High side walls with tarpaulin

€ 270,90

Load 75 High side walls with lockable hard cover

€ 325,90

Load 75 Two child seats

€ 216,90

Load 75 Three child seats with footwell

€ 595,90

Load 75 Three child seats with footwell and luggage shelf

€ 704,90

Additional chain lock 130cm, incl bag

€ 54,90

 

 

3. Pitkäperäpyörä Multicharger ja Multicharger Mixte

 

 

Multicharger, Multicharger, ota kaikki mukaasi

Multicharher. Aja koko ajan ja ota kaikki mukaasi.

Mitä kuljetat tänään? Kaksi pikkuista päiväkotiin? Huomenna isot ostokset ja viikonloppuna kaikki retkeilyvarusteet parin päivän reissulle järven rannalle. Tällainen määrä tavaratilaa kuulostaa sähköavusteiselta tavarapyörältä - mutta Multicharger on maastopyörän tyylinen sähköpyörä, jossa on optimoitu tavaratila, ja GX mallissa on kaikki maastopyörän varusteet.

Colors

Pearl White

Utility Dark Grey

Frame type

Man - Multicharger

Woman - Multicharger Mixte

Models

GT Light

Bosch Performance Line CX, 500W powertube, Purion, Shimano deore 10 ketjuvaihde, Fat Tire Road

€ 4339,=

GT Touring

Bosch Performance Line CX, 500W powertube, Purion, Shimano XT 11 ketjuvaihde, Fat Tire Road

€ 4769,=

GT Touring HS 45km

Bosch Performance Line Speed, 500W powertube, Purion, Shimanon XT 11 ketjuvaihde, Fat Tire Road

€ 5209,=

GT Vario

Bosch Performance Line CX, 500W powertube, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto, Fat Tire Road

€ 5099,=

GT Vario HS 45km

Bosch Performance Line Speed, 500W powertube, Purion, Enviolo portaaton napavaihde, Hihnaveto, Fat Tire Road

€ 5529,=

GT Rohloff

Bosch Performance Line CX, 500W powertube, Intuvia, Rohloff E-14 napavaihde, Hihnaveto, Fat Tire Road

€ 6509,=

GT Rohloff HS 45 km

Bosch Performance Line Speed, 500W powertube, Intuvia, Rohloff E-14 napavaihde, Hihnaveto, Fat Tire Road

€ 6939,=

 

Multicharger lisävarusteet

Bosch Cobi Smartphone Hub

€ 108,90

Dual Battery 1000W

€ 975,90

GX option – Fat tire all-terrain, flat pedals

€ 54,90

Passenger Kit, handlebar, footrests, padded shelf

€ 162,90

Wheel guard, cover the rear wheel both sides

€ 64,90

Cargo bags, 2 x 33 liters

€ 173,90

Safety bar, railsystem for safe transport of children or luggage

€ 140,90

Side loader, can be used as footrest, fix luggage or transport kids bikes

€ 108,90

 

Jos olet kiinnostunut tästä ainutlaatuisesta kuljetuspyörästä, ota meihin yhteyttä pyytääksesi virallisen tarjouksen, lisätietoja tai mahdollisuuden koeajoon: 050-3442162 tai asiakaspalvelu@pyora-asiantuntija.fi.

 

Riese-Muller

  • OLKAA YHDESSÄ, LIIKKUKAA YHDESSÄ

  • NAUTI PYÖRÄILYSTÄ RAKKAITTEN KANSSA

  • NOPEAMPI KUIN AUTO RUUHKASSA

  • MENNÄÄN JO, LAISKIMUS!

  • PERHEEN ARKILIIKUNTAA

  • PIDETÄÄN HUOLTA SENIOREISTA

  • RAVINTOLA PYÖRILLÄ

  • LÄHDE LIIKKEELLE ASIAKKAIDEN LUOKSE

  • POSTIIN VOI AINA LUOTTAA

  • VIIMEISET KILOMETRIT

  • RUOKAA! KYLLÄ, KIITOS. ILMAN SAASTEITA.

  • PEHMEÄSTI VERKKOKAUPASTA KOTIIN

Olemme Pyörä-Asiantuntija.

Alla löydät kaikki edustamamme polkupyörätyypit.

Klikkaa haluamaasi pyörälogoa.

 

Yhteystiedot

Kultaiset Pojat Oy (Pyörä Asiantuntija)

Y-tunnus: FI 24813030

 

Lasku osoite:

Puolikuu 1b26, 02210 Espoo, Suomi

Puh.050-3442162

Sähköposti: asiakaspalvelu@pyora-asiantuntija.fi

 

Osoite showroomille

Sinimäentie 14, 02630 Espoo, Suomi

Aukioloajat MA-PE 11-19 ja LA 10-17

Puh. 050-3442162

Sähköposti: asiakaspalvelu@pyora-asiantuntija.fi

 

Suosittelemme varaamaan ajan koeajoa varten

Osoite showroomille